Pyykkärin neuvot ja vinkit

Tahrat lähtevät parhaiten pois tuoreina

Tuodessa mattoa pesulaan, olisi hyvä ettei tahraa käsiteltäisi ensin omilla pesuaineilla, sillä tämä vaikeuttaa tahran poistoa pesulassa.

Ensiapuna voit kuitenkin käyttää seuraavia kikkoja:

  • Suurimman osan tahrasta voi poistaa kylmällä vedellä.
  • Punaviini- ja marjamehutahroihin on hyvä laittaa suolaa (ei pesuaineita!), jotta suurin osa tahrivasta nesteestä imeytyisi siihen.

Ja ennen kaikkea, matto kannattaa tuoda pesuun mahdollisimman pian, jotta tahra saataisiin mahdollisimman helposti pois!

Miksi lika pinttyy?

Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa on tutkimalla todettu, että ihon rasvat ja muut eritteet saattavat jo viikossa muuttua lähtemättömiksi tahroiksi.

Tekstiileissä olevat tahrat voivat pyykkipäivää odotellessa muuttua kemialliselta rakenteeltaan niin paljon, etteivät ne lopulta irtoa edes tehokkaassakaan pesussa.

Kun tekstiilit odottavat pesua, ihon erittämät molekyylit hapettuvat ja hapettuminen muuttaa molekyylit vesiliukoisiksi, jolloin ne lähtevät pesussa helposti irti.

Jos tekstiiliä ei pestä ajoissa, nämä samat molekyylit alkavat reagoida keskenään ja muodostavat yhdessä suuria molekyylejä, jotka eivät ole enää vesiliukoisia ja siksi lika takertuu kankaaseen yhä tiukemmin mikäli pesua viivytetään.

Hapettuminen saattaa myös kellastuttaa rasvoja, jotka olivat aikoinaan värittömiä. Tämä keltaisuus voi tarttua kankaan kuituihin pysyvästi tekstiilivärien tapaan. Se ei silloin irtoa enää missään pesussa.

Mattojen suojakäsittely

Usein uudet matot ovat suojakäsiteltyjä. Tekstiilisuojan tarkoitus on, ettei lika ja tahrat tartu mattoon niin helposti. Käsittely kestää kulutuksesta riippuen 1-2 vuotta. Pesun jälkeen aroista materiaaleista valmistetut matot kannattaa suojakäsitellä uudestaan.

Teemme mattojen suojakäsittelyitä hintaan 10,00€/m2.

Meillä on myös myynnissä tekstiilien suoja-ainetta, jotta voit käsitellä mattosi myös itse.